Henkilökunta

Jarvan Tarhan perustajat Raija ja Pekka Jarva ovat isännöineet Yrjänän tilaa jo -80 luvulta lähtien. Raija onkin toiminut monelle leiriläiselle "leirimummona" jo vuosikymmenien ajan.

Ratsastustunneista huolehtii pääsääntöisesti Lotta ja Anu.

Talleilla on välillä myös harjoittelijoita eri oppilaitoksista.

Myös ulkopuolisia valmentajia käy välillä, mm. Mervi Pakola, Ninja Moilanen jne. Myös Manna pitää välillä tunteja tai valmennuksia omien töidensä ohessa.

 

Ympäristö

Jarvan tarha sijaitsee keskellä hiekkaisia kankaita. Valtatie 88 pohjoispuolella löytyy kilometritolkulla hiekkakankailla risteileviä teitä, joilla voi ajaa ja ratsastaa. Muutaman kilometrin päässä sijaitsee myös Kortteisen harjoitusravirata, ratsastuskenttä ja koiraväelle agilitykenttä. Yrjänän tila, eli Jarvan Tarha, puolestaan sijaitsee Kortteisen tekojärven tuntumassa peltojen keskellä valtatie 88 eteläpuolella. Pihapiiri on täynnä hevosten tarhoja ja laitumia, ja pihasta pääsee myös ajolenkille. Ajolenkillä voi mennä niin hevosten kuin ponien kanssa kärryillä, tai ihan ratsain. Ajolenkki kiertää pikkumetsän ympäri, savusaunan ja uimapaikan välittömästä läheisyydestä aina Mykämäen hiekkaharjulle saakka. Sieltä avautuukin mukavat näkymät järven selälle. 

Ajolenkiltä löytyy rannasta myös hevosten uittoallas. Allas on kaivettu "kuivalle maalle", jotta siinä on helpompi treenata hevosia kesäisin. Vaikka uittoallas on tehtykin lähinnä ravihevosia varten, on siinä myös leiriäiset saaneet käydä kokeilemassa hevosen uittoa selästä käsin. Osa hevosista ja poneista nauttii päästessään rämpimään ja räiskyttämään vettä, ja osaa ei saa veteen astumaan suurellakaan houkuttelulla.

Rannasta löytyy savusauna, jota lämmitellään silloin tällöin. Alunperin savusauna on tehty lihan palvaamista varten, mutta ritilät on vaihtuneet lauteiksi jo vuosia sitten. Saunassa on mukava lämmitellä kesäillassa, kun malttaa järvestä nousta ylös. Kortteisen järven vesi on bakteereiden osalta puhdasta, mutta yläjuoksun turvesuot aiheuttava veteen ikävän ruskean värin, ja hieno turve tarttuu myös uimareiden iholle. Se ei ole vaarallista, mutta vaatii uintireissun päätteeksi pihasaunassa suihkussa peseytymmisen.  Pihasauna lämpiää myös päivittäin kesäisin, ja puulla, tietenkin.

Lettukestit kuuluvat ehdottomasti tapahtumiin ja leirien iltaohjelmaan. Päärakennuksen vieressä on grillikatos, jossa Raija paistaa lettuja usein kesän aikana. Letut vievät kielen mennessään, ja ne eivät toistaiseksi ole loppuneet vielä koskaan kesken ;) . 10 litran lettutaikinassa riittää paistamista, mutta myös syömistä. Pihassa on myös leikkimökki, joka on palvellut Raijan ja Pekan perheeen pienimpiä jo kahdessa polvessa. Oman väen lisäksi moni vieraskin lapsi on päässyt keittelemään hiekkasoppaa tai leikkimään kioskia. Näin myös äideille on suotu hetki hengähdystaukoa kahvikupposen, tai hevosenhajuisen tuokion merkeissä. 

Leiritilat

Leiritilat on remontoitu Yrjänän päärakennuksen yläkertaan. Sieltä löytyy persoonallisia pieniä makuuhuoneita ja makuusoppeja, olohuone sekä kaksi vessaa. Alakerran pirtissä on ruokailut pitkän pirtinpöydän ympärillä.